23.12.2016

Aloitetaan tiputtamalla voimasana: Digitalisaatio.

Sitä on ilmassa ja liikkeellä joka suunnassa. Tässä vaiheessa lienee selvää, että muutos on vasta alussa. Kiinteistö- ja rakennusala (KIRA) on globaalisti on valtava. Puhutaan biljoonista euroista ja miljoonista tekijöistä. Murros perinteisistä toimintatavoista, joihin mielikuvissamme yhdistämme laastin, lastan ja kaverin latomassa tiiliä, tehokkaampiin malleihin on kovassa vauhdissa.

City Dev Labs pääsi potkimaan käyntiin KIRA-digi -hankkeen ensivaiheessa rahoitusta saaneiden yritysten ja yhteisöjen projekteja fasilitoimalla näille palvelumuotoilulähtöisen workshopin. Tilaisuus itsessään oli kiinnostava ja workshop mahdollisti vuorovaikutusta eri hankkeiden välillä, sekä jopa toi uutta näkemystä siihen, miten asiakas tulisi hankkeessa ottaa huomioon. Tästä kuitenkin kerromme lisää myöhemmin, tässä kirjoituksessa haluan tarkastella minkä tyyppisillä projekteilla ja ajatuksilla lähdetään hakemaan toimintatapojen murrosta.

KIRA – alan digitalisaatioon myönnetään tukea

KIRA-digi -hankkeessahan on kysymys siitä, että Ympäristöministeriön kautta valtio tukee kiinteistö- ja rakennusalan digitalisoimisen edistämiseen tähtääviä projekteja vuosina 2016-2018. Painopiste on pilottihankkeissa, jotka ovat koko toimialalle hyödyllisiä ja luovat uutta tai merkittävästi muuttavat vanhaa. Ensimmäinen kierros, jota tietyllä tavalla voidaan luonnehtia kokeiluksi, myönsi tukea kuudelle projektille yhteensä 148 000€. Koska tukea saa 40% koko hankkeesta, niin alan digitalisoitumiseen tämän ohjelman puitteissa on satsattu reilut 300 000 alkavalle vuodelle. Seuraavat kierrokset ovat yli kymmenkertaisia.

Tiedote ensimmäisestä kierroksesta löytyy täältä: http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Tiedotteet/Kiinteisto_ja_rakentamisalan_digitalisaa(41414)

Ensimmäiseen kierrokseen valikoituneiden hankkeiden luonnehdinta parilla lauseella on vaikeaa, joten käytetään siihen asian tärkeyden vuoksi pari kappaletta. Tiedote muotoilee seuraavasti: “Kokeiluissa muun muassa halutaan sujuvoittaa kaavoitusta digitalisoinnilla, edistää sähköisten allekirjoitusten käyttöönottoa, kehittää taloteknisten järjestelmien integraatiota sekä luoda palveluasumisen digitalisaation pilotointiympäristö.”

Kokeilukulttuuria tavoittelemalla murros nopeutuu

Vietettyäni iltapäivän sparraten projekteja esittämään asiaansa asiakas edellä, voin todeta ettei tuo tiedotteen lause oikein tee oikeutta hankkeiden kunnianhimoisuudelle. Kaavoituksen sujuvoittaminen tarkoittaa oikeasti sitä, että haastetaan nykyinen toimintatapa ja pyritään poistamaan hukkaa minimoimalla odotteluajat. Helpoissa caseissa puhutaan 4-5 kuukauden nopeutumisesta, vaikeissa kaavoituscaseissa vuosien odotusten vähenemisestä. Hienous tässäkin hankkeessa on se, että muutaman kymmenen tuhannen euron julkinen rahoitus voi saada aikaan hankkeen etenemisen yksityisten toimijoiden voimin.

Edelleenkin nykyisten käytäntöjen haastamista ehkä parhaimmillaan Rakennustietosäätiön hanke, jolla pyritään taloteknisten määräluetteloiden pilotointiin rakennusprojekteissa. Muutaman tonnin julkinen investointi voi johtaa alalla kymmenien miljoonien säästöihin vaikeuttamatta tekijöiden työtä.

Nämä kaksi esimerkkiä ovat mielestäni erinomaisia myös siksi, että tämäntyyppinen ohjelma tuo toimijoita yhteen ja luo puitteet uusille pilottihankkeille, sekä paremmat mahdollisuudet onnistua.

Miksi nämä aiheet kiinnostavat W3 Groupia ja minua? Koska olemme jo nyt tehneet KIRA -alan kanssa useita projekteja ja koska uskomme siellä olevan runsaasti asioita, joita voitaisiin palvelumuotoilun ja järkevien digitalisoimishankkeiden avulla tehostaa. On mielenkiintoinen haaste olla näissä mukana ja vielä mielenkiintoisempaa on löytää se kulma, jolla edustamamme asiakaslähtöinen ajattelu, joka verkkopalvelupuolella on jo itseisarvo, saadaan vietyä strategioista konkreettisesti perinteisempien insinöörien maailmaan.

Tags: , , , ,